Wayward Pines on vuonna 2015 esitetty yhdysvaltalainen televisiosarja. Sen loi Chad Hodge Blake Crouchin samannimisen romaanitrilogian pohjalta. 10-osainen sarja adaptoi pääpiirteissään koko trilogian.
Sarjan ensiesitys oli sekä Yhdysvalloissa että muualla maailmassa 14. toukokuuta 2015. Suomessa sarjaa on esitetty FOX-televisiokanavalla.
FOX ilmoitti ensin, ettei sarja saa toista tuotantokautta, mutta joulukuussa 2015 ilmoitettiin toisesta kaudesta, joka esitetään kesällä 2016.[1]